Helatorstaina Nuuksion metsissä juostiin Buff Trail Tour Finlandin avauskisa Bodom Trail -puolimaraton. Itse olin mukana kolmatta kertaa, joten kohdallani voinee puhua jo perinteisestä polkukisakauden aloituksesta. Olin psyykannut itseäni siihen, että lähden hieman hapokkaammalla juoksulla hakemaan edellisvuotta parempaa aikaa, sijoitusta ja sitä myöten lähtöasetelmaa tourilla. Bodom oli viime vuonna juoksemistani osakilpailuista vaikein (koska lyhyt), ja sijoitus keskimäärin parikymmentä pykälää huonompi kuin muissa. Kävimme Nooran kanssa edellisviikoilla juoksemassa reitin läpi kimppalenkeillä, ja niiden tuntemusten perusteella tuntui, että edellisvuoden ajasta voisi nipistää korkeintaan pari minuuttia. Edes sama aika tai pienikin parannus, niin olen tyytyväinen, sitä toitotin mielessäni. Toisaalta olo oli pitkästä aikaa hyvä; olin palautunut Rotterdamilta, ja koko alkuvuoden piinannut tukkoisuus poissa. Jossain takaraivossa myönsin asettelevani alle 2:30 tavoitetta.
Nukuin hyvin, ja aamu avautui aurinkoisena. Lähtö olisi klo 10. Seiskalta aamiaista: kahvia, vihermehua, jogurttia, mysliä ja leipäpala. Viimeisten kamojen kasailut. Lueskelin blogista, että olin edellisvuonna sadatellut juomaliivin kömpelyyttä, mutta päädyin siihen kuitenkin, koska nykyinen Inovin liivi on mukavasti istuva, eikä pahemmin hiosta tai häiritse juoksua. Litra vettä rakkoon, 12 kilsan pisteellä voisi juoda, mikäli tarve enempään. Viisi geeliä taskuihin, riittäisi tarvittaessa yksi uuvahtaneelle kaverillekin. Vaatetuksena pitkät trikoot (jotka kisapaikalla päädyin vaihtamaan lyhyisiin) ja hihaton paita. Valkku oli käynyt hakemassa kisapaketit edellisiltana, joten kyydissä olisi kaikki muu tarvittava valmiina. Liisa, joka sai viime hetkillä tiketin kisaan, koukkasi hobitin parkkiselta 7:40. Hobittikamu Noora oli valitettavasti kovasti kipeänä ja joutui skippaamaan kisan. Olisi ollut kolmas yhteinen Bodom, nyyh. Haarajoen asemalla vaihdettiin vielä valkun Minin kyytiin ja matka sai jatkua kohti Pirttimäkeä.
Saavuimme kisapaikalle yhdeksän kieppeissä. Miniauton paikoitus ja kisa-alueelle palloilemaan. Melkein heti löytyi kourallinen ihanata Lahden polkuporukkaa ja muita juoksututtuja, joiden kanssa tunti kului rattoisasti kuulumisia ja sotasuunnitelmia vaihdellen… 15 minuuttia ennen starttia geeli naamaan ja (liian) lyhyet lämppähölkkäilyt ympäri aluetta. Jännitti. Kympiltä lehmänkello kilkatti ja ykkösryhmä, J-valkku muassaan, porhalsi matkaan. Itse lähdin viiden minuutin päästä kakkosryhmän perältä, koska halusin varmistella, että lähden hissukseen. Ihan perälle jääminen oli kuitenkin virhe, alkuruuhkan jälkeenkin vauhti oli keskimäärin sen verran hidas, että jouduin ohittelemaan koko ajan, että sain pidettyä vauhdin ja sykkeet VK:lla. Ei sitä ihan hölkällä metsäpuolikastakaan voi aloittaa, menetettyjä minuutteja ei tuolla reitillä saa enää kirittyä. No ensi kerralla viisaampana edempää. Juoksu tuntui hyvältä ja ekan kierroksen kilsat hupenivat ripeästi. Maltoin kävellä mäet, mutta muilta osin yritin pitää kohtuullista vauhtia yllä. Join tiheästi ja otin geelit 30 min välein. Reitti tuolla osiolla on vaihtelevaa polkua ja kalliota, aika teknistäkin, mutta hyvin juostavaa, ihan muutamia soisia ja mutaisia kohtia sekä lyhyitä hiekkatiepätkiä. Saavuin 12 kilsan etapille hyvävoimaisena aikaan 1:19. Toisin kuin edellisvuonna, maali ei huudellut juuri ollenkaan, lähinnä pelkäsin, että juoksen sinne vahingossa. No ehkä siinä kohtaa vähän kirpaisi, kun takanani pari viimeistä kilsaa körötellyt mies huikkasi kiitokset vetoavusta ja kaartoi 12 km maaliin :D. Herra on hyvä vaan :).
Kisa-alueen juomapisteen ohi kaartaessani näin toisen hobitin, Sanna-Katriinan, ja huusin, että nyt nainen peesiin. S-K otti haasteen vastaan ja loppumatka juostiin peräkanaa. Toinen kierros Bodomilla on ensimmäistä hitaampikulkuinen, ”muta-altaita” on paljon, ja edellä kulkeneiden satojen jalkojen jäljiltä ei vaihtoehtoja juuri ole kuin porhaltaa läpi. Muutaman kerran upposin polvia myöten, aika vitsikästä tavallaan. Toiselle kierrokselle sattuu myös reitin hienoimmat maisemat, joiden ihmettelyyn ei toki kovin paljon aikaa ja voimia ollut. Alkuun sujui, oli tilaa juosta ja aloin puristaa itsestäni enemmän sykettä. Muutaman kilsa jälkeen alkoi matka tuntua, kilsojen 16 ja 17 väli oli pitkä ja raskas, kaaduin kerran. 18 km kerryttyä mittariin fiilis parani. Kurkin välillä taakse, S-K sinnitteli perässä letit viuhuen. Vielä muutama kilsa nousuja ylös-alas, lopulta kaarrettiin pöpeliköstä tielle. Tiellä S-K kaivoi jostain buustin ohitukseen. Kiristin itse myös vauhtia, mutta paukkuja ja/tai halua jahdata Sanna-Katriinaa kiinni ei löytynyt, maaliin saavuttiin kuuden sekunnin erolla. Maalissa tajusin, että olin alittanut salaisen aikatavoitteeni rutkasti. Jahuu! Olo oli kohtuullisen riemukas. Valkku oli maalissa odottelemassa. Tunnelma kisa-alueella oli kaikin puolin hieno. Jengi loikoili nurtsilla kuin parhaanakin kesähellepäivänä. Saunaan yritin, mutta vesi oli loppunut. Ei haitannut, vaihdoin vaatteet kuivempiin ja rapsuttelin enimmät kuolat poskilta ja räät nenästä. Aivan hyvä. Hetken päästä saatiin vielä Liisa maaliin. Maukasta lohikeittoa, paistattelua ja juoksujen spekulointia ja hehkutusta tuttujen kanssa. Kuten aina Bodomilla, niitäkin löytyi, jotka reitin raskaus oli yllättänyt, useimmiten lähdetty liian kovaa liikkeelle.
Iloisia huomiota omasta juoksustani oli, että sain juostua alamäet reippaasti ja toisekseen kuumuus ei haitanut yhtään, onkohan hotjoogassa ravaaminen vaikuttanut lämmönsietoon? Monelle kuului olleen rankkaa kuumuuden vuoksi. Olihan myös outoa ja ihanaa juosta polkukisa kivuttomilla jaloilla, sillä kaksi edellisvuoden viimeistä, Nuuksion sekä Vaarat, juoksin kipeällä polvella.
Aikani oli lopulta 2:26:33 ja sijoitus naisten sarjan 28/183. Ikäsarjassa N40 sij. 10! Bodomin sijoitukseksi minulle todella hyvä! Aikaan nähden juoksukin tuntui keskimäärin keveältä ja hyvältä. Samaa tarinaa kertoo myös mittarin statistiikka, jota tutkiessa alkoi melkein harmittaa: eihän kisajuoksun pitäisi tältä näyttää? Olisi kai syytä alkaa treenata tuota epämukavuusalueella menoa enemmän. Noh siinä mielessä hyvä, että Karhunkierrokseen on aikaa vain kolme viikkoa, ja palautuminen kisasta on nyt näillä speksein nopea, pystyin jatkamaan treenejä heti. Ensi viikko vielä kovaa settiä ja sitten alkaa keventely elämäni toistaiseksi pisintä ja raskainta kisaa kohti, hui hui!
Kiitos järjestäjille, Bodom Trail oli taas kerran hieno ja hyvin onnistunut tapahtuma. Alkaa olla ehdoton kevätperinne ainakin minulle. Kiitos myös kaikille ystäville ja tuttaville seurasta, oli niin hieno päivä. Elämä antoi taas parastaan. Namaste!
Viuhtoo menemään siinä. Kuva: Vasilis P. Photography
Juoksenneltuja 