Hobitin Vaarojen Maraton -trilogia, osa 3, Mäkrän valloitus 1.10.2016

Keskiviikkoinen neuvottelu ortopedin kanssa sisälsi mm. seuraavia lausahduksia: ”En suosittele.”, ”Omalla vastuulla” ja ”Hmph, no tuskin se ihan täysin hajoaa.” Eli selvääkin selvempää olisi pitänyt olla, että lähtö kisaan reisiluunpään rasitusmurtuman kanssa olisi varsin älytön veto ja silkkaa typeryyttä. Hetken puntaroin, mutta pois jääminen ei tuntunut vaihtoehdolta, kun olin katsellut sivusta jo Nuuksion maran ja Vaarat olisivat Trail Tourin viimeinen kisa. Tiedostin kyllä, että juoksulla saattaisi olla vakavat seuraukset, kuten pahempi, jopa leikkaushoitoa vaativa, murtuma. Sitä parantelisin pitkään. Yritin takoa päähäni, että voin keskeyttää, jos kipu alkaa/yltyy. Vaikka tokihan tiesin, että käytännössä se tulisi olemaan henkisesti vaikeampaa, kuin kisan jatkaminen loppuun kipeällä jalalla… Aika- ja sijoitustavoitteet osasin onneksi heittää mielestäni, vaikka kaiken maailman utopistiset ennakkospekulaatiot yrittivät mielenrauhaani hetken horjuttaa, en lähde tuohon! Unelmajuoksuni olisi, että pääsen maaliin!

Odotettu syyskuun viimeinen perjantai koitti, ja suuntasimme Nooran ja miehensä Tommin kanssa auton kohti Kolia. Perhoset lepattelivat vatsassa jo parkkikselta kyytiin kavutessa. Yhteistä kisaa Nooran kanssa oli odotettu yli vuosi, kun aikataulut eivät vain olleet osuneet kohdilleen, tai jompikumpi ollut toipilaana. Toinen hyvä ystäväni sen sijaan joutui jäämään kisasta pois jalkavaivojen vuoksi. Harmitus oli kova, mutta Liisa, ensi vuonna vahvempana kuin koskaan <3! 

Saavuimme Kolille iltakuuden kieppeillä ja koukkasimme kisanumeroiden haun kautta pastabuffaan. Vedin taas sellaiset överit, että vatsassa painoi vielä seuraavana aamuna. Mikä tää juttu mulla on näiden buffettien kanssa? Säästö? Öyh. Pieni iltakävely ja unille.


Uni maittoi kohtuullisesti, ja aamulla olin juoksuintoa täynnä kuin ilmapallo. Aamiainen puoli seitsemältä ei meinannut upota, koska illan ruokailu painoi vielä. Muutenkin vatsa kenkkuili jopa enemmän kuin normaalisti kisan alla. Päiväksi luvattiin noin 10 lämpöastetta, ehkä pientä sadekuuroa jossain kohtaa. Täydellinen keli! Noora arvoskeli lyhythihaista paitaa, mutta itse päätin juosta edellisvuoden hyväksi koetulla setillä: pitkät trikoot ja ohut pitkähihainen paita. Jalkaan navoin vanhat kamut, X-Talon 212 -maasturit. Reitillä ei ole paljoa pitkoksia, enkä viitsinyt nastoja alle laittaa… Vähän kiikun kaakun olisiko kannattanut, koska pitkospätkät olivat todella liukkaita. Orocien istuvuus on kuitenkin minulle X-talonia huonompi, joten mukavuus vei voiton. X-talonien pitoon en ole enää muutaman viimeisen parin kohdalla ollut kovin tyytyväinen, mutta uusiakaan kenkiä en ole ehtinyt testailla ja hankkia. Se pitää ottaa työn alle nyt off-seasonilla. Reppuun sujautin veden ja pakollisten varusteiden (avaruuspeitto, pilli, ideaaliside) lisäksi 12 geeliä, suolaa, glukoosipastilleja, Snickersin sekä ohuen takin ja hanskat. Jos joutuisi keskeyttämään, olisi mukavampi odotella kyytiä takki päällä. Olinpa edellisiltana huvikseni ladannut puhelimeen liveseuranta-appsinkin. Vähän lisämotivaatiota, kun muutama kaveri mahdollisesti seurailisi matkantekoa.

Vähän ennen yhdeksää laskeuduimme hissillä satamaan lähtölupaa odottamaan. Tarkoitus oli lähteä kakkosryhmässä, mutta siinä odotellessa pulpahti ajatus:  mitä jos pomppaisikin ykkösryhmän perään, turha siinä palella. Myös Riku ja Sami innostuivat ajatuksesta, ja niin vain hilpaistiin jonon jatkoksi, kun ykkösen viimeisetkin sankarit olivat menneet. Alkumatkan maasto oli helppoa, juoksu tuntui kevyeltä ja syke oli hyvin maltillinen. Reitti oli muuttunut mukavampaan suuntaan, tien tilalle tullut polkua ja porrasta. Ekassa alamäessä mietin, että tässä kohtaa viimeksi alkoi polvikipu, nyt ei tuntunut kipua missään, ihanaa! Ainoa ongelma oli raskas tunne vatsassa, vaikka aamupala oli syöty lähes kolme tuntia aiemmin. Riku mainitsi ruoka-ajasta, mutta kurkunpäässä pyörivästä aamiaisesta johtuen, päätin siirtää geelien nauttimisen aloitusta hieman. Tuttu napakka nousu Jauholanvaaralle muistutteli reitin tulevista koitoksista… Mietin, että kympistä eteenpäin matka 17 kilsassa olevaan vesistön ylitykseen tuntui viimeksi pitkältä. Pakottauduin ottamaan geelin ja sen kylkeen suolatabletin. Nyt olisi alettava syömään, vaikka vatsassa velloi edelleen outo olo, muuten kostautuisi myöhemmin energiavajeena. Jolkoteltiin mukavaa vauhtia kumpuilevia polkuja pitkin. Sykkeet olivat kevyet, ja menohaluja olisi ollut. Riku ja Sami karkasivat näkyvistä, mutta päätimme jatkaa rauhassa, eikä lähteä peesiin. Noora kaatui jossain kohtaa, vilkaisin taakse, niin sätkytteli selällään varvikossa kuin koppakuoriainen. Onneksi ei sattunut mitään, nauratti.

Vesistön ylitys tuli nopeammin vastaan kuin viimeksi. Pääsimme hyppäämään lautalle lähes saman tien, ja kanssajuoksijamiehet vetivät lautan hurjaa vauhtia yli. Kiitos! Kiviniemen huoltopisteellä join ja sidoin löystyneet kengät uudelleen. Noora koukkasi puskan kautta. Huollon jälkeen reitti jatkui lyhyellä tiepätkällä, jossa vauhdin nostaminen tuntui hiukan raskaalle. Tunne unohtui, kun aloitettiin nousu Kolinvaaralle. Lonkassa aivan aavistus tuntumaa, sellaista, jota en olisi edes huomannut, ellen olisi osannut tarkkailla. Vatsan tilakin oli normalisoitunut. Kaikki hyvin! Ja samantien kaaduin ja kolautin polven kiveen. Sain sellaiset sävärit, että vesi valui silmistä. Seuraava kilometri kului linkuttaen ja miettien, että meniköhän jotain rikki, kun niin säkenöi. Taisi kuitenkin osua vain makoisasti hermoon, kun hetken päästä helpotti. 20 km huudeilla päälle pukkasi normaali flow: sateenkaaret ja yksisarviset, juoksun ja elämän hienous. Kiitollisuus ihan kaikesta. 

Sitten olikin Ryläyksen vuoro! Nice to see you old fellow. Kilometrit matelivat, mutta eivät olleet ylettömän raskaita. 28 km kohdilla saavuttiin pitkoksille, jotka oikeastaan ovat Ryläyksen kovimman osuuden loppu, vaikka metsässä mennään vielä monta kilometriä. Pitkosten jälkeen Noora oli tippui vähän kyydistä, ja miehensä Tommin selkä tuli vastaan. Huikkasin, että rouva tulee ihan kohta perässä, ja päätin nostaa tahtia reippaammaksi. Tuntui helpolta ja tiesin, ettei aikaa olisi kovin kauaa mahdollista kuroa kiinni, koska lopun nousut olisivat pääosin kävellen tallaamista. Viimeinen huoltopiste. Join, mutta en täyttänyt reppua, koska vettä oli riittävästi. Ohitin Rikun kaverin Henkan, jolta kysyin, olivatko jannut ohittaneet hänet jo pitkän aikaa sitten. Arvio oli vartti. Perhana, ei ollut enää otettavissa kiinni. Fiilis oli kuitenkin erinomainen, nostin mukavan vauhdin ja sain ohitettua jonkin verran porukkaa ennen Mäkrän nousua.

Sitten alkoikin reitin muuttunut ja haastavin osuus, viimeinen kymppi: nousut Mäkrävaaralle, Pikku-Kolille ja Ukko-Kolille. Söin pari glukoosipastillia, koska ajatus geelistä puistatti, ja lähdin taapertamaan mäkeä ylös kohti. Tiesin, että kovaa settiä on luvassa, mutta silti olin epäuskoinen, kun mäki vaan jatkui ja jatkui! Mäkrälle noustaan ja sieltä lasketaan käytännössä kahdesti eri suunnista. Matkaa sekä nousumetrejä kertyy rutkasti. Edessä tallasi ryhmä kundeja, joille valittelin nousuhousujeni kotiin jäämistä. Saatoin myös paristi sanoa, että ei kiitos, en jatka enää, jään tähän, tilatkaa helikopteri. No eihän se toki mikään oikea vaihtoehto ollut, siis kopteri. Jokainen mäki kuitenkin loppuu aikanaan, Mäkräkin, vaikkei uskoisi. Maisemat Mäkrävaaran laelta olivat upeat. Yritin ottaa kuvan, mutta puhelimen akku uupui samanaikaisesti. Hehee, liveträkkäyskin siis loppui, nyt jengi luulisi, että olen keskeyttänyt, siistiä! 


Reitin korkeusprofiili, en ole satavarma nousujen nimien sijoittelusta mutta sinne päin :)

Kauaa ei maisemista tarvinnut nauttia, kun vuoriostorata vei taas alas. Huiiiii… Toista kertaa Mäkrälle punnertaessa laelta löytyi Lahtisen Terho, jolle kai sanoin, että tämä on ihan helvettiä. Väitti että hyvältä näyttää. Ei takuulla näyttänyt. Laskuissa ja hyvin lyhyillä tasaisilla pystyin juoksemaan, mutta nousuissa kundit tulivat taas viimeistään ohi. Tiukkaa teki, mutta päätin vaan pysyä nousut peesissä. Mäkrää seuranneiden Pikku-Kolin ja Ukko-Kolin raput tuntuivat erittäin pahalle, jalka ei meinannut nousta enää millään. Lopulta kuitenkin oltiin poikain kanssa kisakeskuksessa hotellin nurkalla, puuh! Nyt olisi vain kilsan (?) juoksu jyrkkää laskettelurinnettä alas, pätkä tietä ja loppunousu noin 2 km. 

Eikun reikä päässä alas mäkeen. Pienen matkaa reitti vei viimeisiä metrejä maaliin nousevia vastapalloon. Ilmeistä saattoi lukea, että tiukkaa teki, mutta myös helpotusta siitä, että olivat jo aivan maalin kulmalla. Rymistelin rinnettä alas ja tiellä pidin päättäväisesti nostettua vauhtia yllä. Lopulta kurvi loppunousuun. Tossua toisen eteen, tasaisella köppäistä juoksunomaista toimintaa. Lopulta 300 m maaliin -kyltti, jonka jälkeen mäki jyrkkenee, ollen lopulta lähes pystysuora (ainakin siltä tuntuu :D) ennen maalia. Kannustusta reitin varrella. Hellou ihanat, ei pysty hymyillä suulla, mut sydän hymyilee! Viimeisessä kurvissa vielä juoksuun ja maalilinjan yli. JAHUUUUUUUU!

Aika 6:24, sij. N28/136. Riku oli tullut maaliin 6:15, ja tuli onnittelemaan maaliin pääsystä. Oli odotellut loppumatkan ajan, että milloin pamahdan perään, mutta vain pikkasen sain häntä kiinni viimeisen huollon jälkeen. Kiittelin nousuhousupoikia vetoavusta (Mika, Timo, Markus ja Kimmo?). Timo pesi vielä kenkänikin, kun vaan pälisin ja sekoilin ympäriinsä. Noora saapui maaliin vain 5 min jälkeeni, oli tullut loppunousut hitusen nopeammin ja kuronut siinä. 

Kokonaisuudessaan hyvä juoksu, lonkka ei vaivannut edes nimeksi ja pääosin leppoisan oloista menoa. Maalissa kyllä ajattelin, että olin antanut kaiken, mutta se johtui loppunousujen raskaudesta. Statistiikka kertoi, että turhan kevyillä sykkeillä oli valtaosa matkaa menty. Voimaa jalkoihin tarvitaan lisää. Jos juoksu tasaisella olikin helppoa, niin jalat loppuivat nousuihin. Syödä olisi pitänyt enemmän, yleensä väkisin syöminen ei ole ollut minulle ongelma, mutta nyt oli sellainen fiilis, että saatan ihan oksentaa. Onneksi olivat glukoosipastillit mukana, niistä sai loppuun hätävaraenergiaa.

Sitten syömään ja siitä ihanaan maisemakylpylään kylmävesialtaaseen ja poreisiin. Siivu skumppaa. Kiitos seuralaisille sielläkin, oli nastaa höpötellä ja päivitellä kisaa, jauhaa vaivoista muusta kyllästymiseen asti. Illalla jaksoi vielä tanssia ja pomppia hulluna, vaikka tiesi, ettei se ehkä paras vaihtoehto palautumiselle ollut. Mutta hei, Off Season!!!

Huikean hieno tapahtuma kaiken kaikkiaan, iso käsi järjestäjille! Kiitos vanhoille ja uusille tuttavuuksille, teitte miun viikonlopun. Ensi vuonna tietenkin uudestaan, todellakin! Ryläys oli tällä kertaa hupia ja Mäkrälle on jo vähän ikävä kiroilemaan! Eli Hobitin Vaara-trilogia saanee jatkoa, luultavasti jonkun todella nolon jatko-osan.

Aamulla kiipesimme Nooran kanssa vielä Ukko-Kolin laelle, ja itkuhan siellä silmään tuli. Uskomattoman hieno vuosi kaiken kaikkiaan, vaikka hieman harmeja ja vaivojakin sisälsi, eikä kaikkia tavoitteita tullut saavutettua. NUTS Karhunkierros 55 km sij. 13, oli paras juoksuni ja onnistumiseni Tourin kisoissa, vaikka Vierun sijoitus 9. olikin huonolla juoksulla parempi. Vaarojen kisan sij. 28 tuntuu myös oikein makoisalta, eikä Bodomin puolikaskaan hullummin mennyt, vaikka pikamatkana on ollut minulle tourin kisoista vaikein. 

Kirsikkana vuoden 2016 polkujuoksukakun päällä sijoittuminen BUFF Trail Tour Finland 2016 -kisassa sijalle N11.

Nyt muutama päivä kisan jälkeen alkavat lihaskivut olla tiessään, ja olen tunnustellut lonkan tilaa. Aika hyvä, pientä juilintaa nivusen tienoolla. Ei paha. Mutta vaiva on kuitenkin olemassa ja vakavasti otettava. Tästä alkaa siis todellinen koitos, nimittäin 2 kk juoksutauko, jotta murtuma luutuu hyvin. Sitten varovainen kilsojen nosto kohti kevään Karhunkierrosta. JEE. Yritän olla dramatisoimatta juoksuttomuutta liikaa, koska onhan sitä ihmisellä, ja hobitillakin, paljon muutakin mukavaa harrastetta mitä voi tehdä :)

vaarat

Olishan sitä saanut ennemänkin pusertaa? Harmaata tosin tuli liikaa, kun unohdin pysäyttää kellon maalissa, as always :D


Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s